Krista

Olen toimintaterapeutti ja Versoavan Polun perustaja. Minulle toimintaterapiassa on tärkeää kohdata jokainen ihminen omana itsenään vahvuuksineen, kiinnostuksen kohteineen ja yksilöllisine tapoineen kokea, toimia ja olla osa ympäröivää maailmaa.

Ajattelen, ettei toimintaterapian tarkoituksena ole muovata ihmistä tietynlaiseksi. Sen sijaan voimme yhdessä etsiä keinoja, joiden avulla arki toimii paremmin ja mahdollistaa asiakkaalle merkityksellisiä asioita. Joskus tämä tarkoittaa uusien taitojen harjoittelua, joskus omien vahvuuksien tunnistamista ja hyödyntämistä tai toisinaan ympäristön sekä toimintatapojen muokkaamista.

Terapeuttina olen lämmin, rauhallinen ja helposti lähestyttävä. Työskentelyssäni yhdistyvät tavoitteellisuus ja rentous – terapia saa sisältää huumoria, uteliaisuutta, kokeilemista ja ennen kaikkea asiakkaalle merkityksellistä tekemistä.

Toimintaterapeutin työn lisäksi taustani on palveluiden ja työyhteisöjen kehittämisessä sekä esihenkilötyössä. Erilaiset työtehtäväni ovat vahvistaneet kiinnostustani siihen, miten ihmisten arkea, palveluita ja toimintatapoja voidaan rakentaa toimivammiksi. Tätä osaamista hyödynnän Versoavan Polun palvelumuotoilu- ja kehittämispalveluissa.